Rekrytointipalvelu Sihti Oy (fi)

Tilaa uutiskirje!

Sihti palvelee paikallisesti myös pääkaupunkiseudulla

Sihdille on tärkeää olla edustettuna ympäri Suomen, sillä paikallisella palvelulla voidaan tuoda huomattavaa lisäarvoa sekä asiakkaille että työntekijöille. Sihdin vahvalle rakennuspuolen osaamiselle on ollut tilausta myös pääkaupunkiseudulla, mistä toimistomme on voinut löytää jo kuuden vuoden ajan. Nykyään Sihdin toimipiste löytyy hyvien yhteyksien päästä Vantaan Myyrmäestä.

Pääkaupunkiseudun rakennuspuolen ohjaksissa on Toni Asikainen, joka on työskennellyt Sihdillä konttorin avaamisesta asti. Ennen Sihtiä hänelle on kertynyt alalta useiden vuosien työkokemus, joka takaa tekemiseen vankan ammattitaidon sekä alan tuntemuksen. Tonin työnkuva on muovautunut vuosien varrella ja tarkentunut rakennuspuolelle. Tonin tukena rakennuspuolen vetämisessä on vuoden alusta ollut mukana Liisa Jenkins. Myös Liisalla on taustalla vuosien kokemus alan tehtävistä, niin sisäisestä HR:n parista kuin ulkoisten HR-palveluiden tarjoamisesta. Työnjako pääkaupunkiseudun Sihdillä on muodostunut luontevasti. Liisa vastaa alan toimihenkilö- sekä suorahauista, eli headhuntingista ja Toni vuokrapuolesta hoitaen työntekijät niin pidemmille kuin lyhyemmillekin keikoille.

Pääkaupunkiseutu kasvaa tällä hetkellä hurjaa vauhtia. Tämä näkyy suurina rakennushankkeina, joista mainittakoon Triplan työmaa Pasilassa ja Kalasataman uusi kaupunginosa sekä lukuisat muut asunto- ja infrarakentamisen hankkeet. Tonin mukaan työntekijöitä on työllistynyt Sihdin kautta niin uuden lastensairaalan työmaalla kuin monissa muissakin kohteissa Helsingissä ja ympäryskunnissa.

Sihdillä on vielä pääkaupunkiseudulla kasvupotentiaalia ja tunnettavuus on rakentunut pikkuhiljaa. Toni mainitsee Sihdin vahvuuksiksi joustavan ja henkilökohtaisen palvelun, sillä Sihdin tiimi tuntee kaikki asiakkaansa ja työntekijänsä. Tämä on arvokasta sekä asiakkaillemme että työntekijöillemme. Viime kesäisen Adeccoon yhdistymisen myötä on taustalle saatu myös ison yrityksen hyödyt ja synergiaedut. Toni pitää “kentällä” kiertämistä tärkeänä ja hänet voikin bongata työmailla työnjohdon ja työntekijöiden kanssa keskustelemasta. Näin asiakkaiden ja työmaiden tarpeet tulevat kuulluksi, ja samalla näkemys käytännön työhön pysyy tuoreessa muistissa.

Tärkeänä asiana Toni mainitsee myös työturvallisuuden, joka otetaan Sihdillä erittäin vakavasti. Sihdillä on tärkeää, että työntekijät ja asiakasyritykset ymmärtävät työturvallisuuden vaatimukset, lähtökohdat ja merkityksen. Työntekijät saavat aloittaessaan Sihdiltä turvallisuusvaatimukset täyttävät laadukkaat varusteet ja työhön perehdyttäminen toteutetaan yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Olipa kyse sitten työmaajohdon rekrytoinnista tai apumiehen tarpeesta, voit jättää huoletta sopivan henkilön löytämisen pääkaupunkiseudulla Tonin ja Liisan hoidettavaksi. He hoitavat paikalle oikeanlaisen tekijän sovittuun aikaan, myös nopealla aikataululla. Ja jos uudet tuulet työrintamalla kiinnostavat, muista seurata Sihdin ja Adeccon avoimia työpaikkoja aktiivisesti. Meiltä saattaa löytyä sinun seuraava työpaikkasi!

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Google+