Rekrytointipalvelu Sihti Oy (fi)

Mitä mieltä työntekijämme ovat vuokratyöstä? Katso tulokset!

Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL ry toteutti huhtikuussa jo kahdeksatta kertaa vuokratyöntekijöitä koskevan tutkimuksen. Tutkimukseen kutsuttiin kaikki auktorisoidut vuokratyöyritykset ja siihen osallistui 7 165 vuokratyöntekijää 26 yrityksestä.

Adecco Finlandin osalta tulokset olivat pääosin positiivisia. Työntekijämme kokevat muiden yritysten työntekijöitä enemmän, että he saavat esimieheltään tarpeeksi palautetta, asiakasyrityksestä kerrotaan työturvallisuuteen liittyvistä asioista ja he tuntevat kuuluvansa asiakasyrityksen työyhteisöön Lisäksi perehdytyksessä, henkilöstön hyvinvoinnissa ja tasa-arvoisessa kohtelussa Adecco saa paremmat pisteet kuin muut alan yritykset. Adeccolaiset olivat tyytyväisiä myös työn sisältöön ja työn tavoitteiden sekä päämäärien selkeyteen.

Yleisesti vuokratyötä suosittelevat kokivat vuokratyön olleen positiivisempi kokemus kuin mitä olivat ennakkoon ajatelleet. Myös aiempaa useampi voisi suositella vuokratyötä muille. Tämän vuoden tutkimuksessa vuokratyötä suosittelisi 88 prosenttia, kun taas vuonna 2007, jolloin tämä tutkimus tehtiin ensimmäisen kerran, suositteluprosentti oli 82. Vuokratyöntekijät työllistyvät nopeasti, sillä vastaajista 68 prosenttia työllistyi alle kahdessa viikossa.

Alla muutamia avoimia palautteita koskien Adecco Finlandia:

Sihdin kanssa asiat toimivat, todella mukava ja osaava henkilökunta.

Ei ole koskaan ollut ongelmia ja palkkataso on ihan hyvä.

Erittäin tarkka, tehokas ja ystävällinen henkilökunta. Tästä ei juurikaan voi enää parantaa, joten annan arvosanaksi 10+.

Vuokratyön saaminen on paljon helpompaa, kuin tavallinen työnhaku. Vuokratyössä työhön pystyy itse vaikuttamaan paljon enemmän.

Vuokratyötutkimuksen tulokset voit lukea kokonaisuudessaan HPL:n sivuilla.

 


Sihti on osa Adecco Groupia, joka on maailman johtava henkilöstöpalveluiden tarjoaja. Sihti tarjoaa yrityksille kattavan valikoiman henkilöstöpalveluita ja työnhakijoille mahdollisuuden työllistyä  monipuolisesti niin rakentamisen, teollisuuden, talouden kuin kaivosalankin työtehtäviin. Löydä oma työpaikkasi ja täytä hakemus Avoimet työpaikat -sivulla!