Rekrytointipalvelu Sihti Oy (fi)

Sihti taistelee työtapaturmia vastaan virtuaalitodellisuudella

Ennen kuin Sihdin uusi työntekijä lähtee töihin rakennustyömaalle, laittaa hän virtuaalitodellisuuslasit kasvoilleen ja ottaa ohjaimet käsiinsä. Näin käynnistyy Sihdin virtuaalinen työturvallisuusperehdytys. Virtuaalitodellisuuslasien avulla työntekijä siirtyy kolmiulotteiseen virtuaalimaailmaan, jossa hän etsii muun muassa kuvitteellisesta asunnostaan tarvittavat turvavälineet ennen työmaalle lähtöä, tutustutaan työmaan pohjapiirustukseen ja huomioidaan työturvallisuuteen liittyviä puutteita työmaalla. Virtuaaliympäristö ohjaa käyttäjää positiivisessa hengessä huomioimaan turvallisuusriskit, toimimaan oikein ja jättää perehdytettävälle sekä visuaalisen että puhutun muistijäljen.

Virtuaaliympäristöstä työmaalle turvallisemmin

Sihti hyödyntää henkilöstöalan ensimmäisenä yrityksenä rakennustyöntekijöiden turvallisuusperehdytykseen virtuaaliympäristöä. Pilottia seurataan mielenkiinnolla myös maailmalla – Sihti on osa maailman suurinta globaalia henkilöstöpalvelualan konsernia The Adecco Groupia.  Koronavuoden aikana perehdytys virtuaalilaseilla jouduttiin laittamaan hetkesi taka-alalle, kun kontaktit toimistoilla pidettiin minimissä, mutta syksyä kohden mentäessä Rovaniemen, Kemin, Oulun, Kajaanin, Kuopion, Jyväskylän, Tampereen, pääkaupunkiseudun ja Turun toimistojen kautta rakennustyömaalle töihin menevä työntekijä suorittaa turvallisuusperehdytyksen virtuaalitodellisuuslaseilla.

Yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa rakennettu virtuaaliympäristö vie työntekijän tavanomaiselle rakennustyömaalle. Perehdytyksessä työntekijä tutustuu yleisimpiin rakennustyömaalla tapahtuviin työtapaturmiin ja tekee havaintoja työturvallisuuden puutteista sekä epäkohdista. Virtuaaliperehdytyksestä jää perehdytettävälle muistijälki sekä visuaalisena että puhuttuna opastuksena – käyttäjä näkee oman toimintansa vaikutukset ja tuntee olevansa osana tapahtumia. Puutteet työturvallisuudessa voivat olla esimerkiksi puuttuva kypärä tai huonosti kiinnitetty kaivon kansi. Virtuaaliperehdytyksessä käytämme Työterveyslaitoksen kehittämää Virtuario™-oppimisalustaa.

VR-perehdytyksestä apu nopeaan työntekijätarpeeseen

Sihdillä uskomme, että perusteellinen perehdytys ennen työn aloitusta lisää jokaisen työturvallisuutta. Henkilöstövuokrauksessa työn aloitus voi olla kovin hektistä – parhaimmillaan työllistämme työnhakijan jo työhaastattelupäivänä. Olimme jo jonkin aikaa etsineet ratkaisua työturvallisuuden varmistamiseen nopean aikataulun rekrytoinneille, ja Virtuario-koulutusympäristö on sopinut hyvin juuri meidän tarpeisiimme. Virtuario™-oppimisalusta kehitettiin tutkimushankkeessa, jossa vertailtiin virtuaalitodellisuudessa (VR) toteutetun ja luentomuotoisen työturvallisuuskoulutuksen oppimistuloksia ja -kokemuksia. Virtuaaliperehdytys on Sihdillä aloitettu ensimmäiseksi rakennustyöntekijöiden kanssa, koska rakentaminen on suuri toimiala ja siellä sattuu paljon tapaturmia. Seuraavaksi tarkoitus on ottaa käyttöön työympäristö teollisuuteen sekä telineasentajille. Perehdytys kestää vain 10–15 minuuttia riippuen, kuinka nopeasti kymmenen epäkohtaa löytyvät.

Pelillistyminen on yleistynyt vauhdilla ja VR-perehdytyksen jo suorittaneet työntekijät ovatkin kehuneet käyttöä helpoksi ja hauskaksi, täysin uudenlaiseksi kokemukseksi. ”Myös työnjohdolta on tullut paljon hyvää palautetta tavastamme perehdyttää, sillä työmaalle mennessään on työntekijöillä tuoreet muistijäljet työturvallisuuden huomioon ottamisen tärkeydestä ”, kertoo Sihdin Turun alueen myyntipäällikkö Juha-Matti Jakku. ” Isoilla työmailla tulee ottaa lisäksi huomioon tilanteita, joita pienemmillä työmailla ei välttämättä ole tullut vastaan. VR-perehdytys siis toimii hyvin myös uuteen työympäristöön siirtyessä, ” Jakku lisää.  

”Tutkimusten mukaan ihminen oppii paremmin tekemällä kuin teoriaa kuuntelemalla. Meillä Sihdillä ja rakennusalalla yleensäkin on tehty paljon turvallisuuden kehittämiseksi, mutta kaikkein haastavinta on saada ihmisten asenne kuntoon. VR-lasien avulla se on mahdollista uudella tavalla”, Sihdin projektiliiketoiminnan toimialajohtaja Tuija Ivalo kertoo.

Sihti haluaa olla alan vastuullisin toimija

VR-perehdytys on kuitenkin vain osa työturvallisuusperehdytystä. Varmistamme aina, että työntekijöillä on riittävä ammattitaito, kokemus ja sopivuus kyseiseen työhön asiakasyrityksessä​. Pidämme myös huolen, että jokaisella rakennustyöntekijällä on voimassa olevat tarvittavat kortit ja sertifikaatit sekä turvalliset työvarusteet. Sihdin työntekijöitä kehotetaan myös omalla toiminnallaan vaikuttamaan työturvallisuuteen ja ilmoittamaan havaitsemistaan turvallisuuspuutteista lähettämällä huomionsa helposti sovelluksen kautta. Työturvallisuushavainnoistaan työntekijät saavat rahallisen korvauksen. Asiakasyritys vastaa työnjohdosta ja työturvallisuudesta työmaalla sekä huolehtii työmaakohtaisesta perehdytyksestä. Sihti kuuluu lisäksi Nolla tapaturmaa -foorumiin, Sihdin toimihenkilöt saavat turvapuistokoulutuksen ja vuokratyöntekijät tarvittaessa myös ePerehdytyksen.

Sihti on sitoutunut turvallisuuden jatkuvaan parantamiseen, ja kunnianhimoisena tavoitteenamme onkin pyrkiä siihen, että työntekijöillemme sattuu nolla tapaturmaa. 

Lue lisää Sihdin palveluista ja toimintatavoista!