Ladataan

Tuotantotyöntekijä letkutuotantoon, Sastamala

Perustiedot

Sijainti: Sastamala
Tyyppi: Vuokratyö
Hakuaika päättyy: 29.04.2018
Toimiala: Teollisuus
Työsuhteen luonne: Kokoaikainen

Kuvaus

Teknikum on johtava pohjoismainen polymeeriteknologia-alan konserni, jonka ratkaisut auttavat asiakkaita ympäri maailmaa. Yhtiö on perustettu vuonna 1989. Teknikum-konserniin kuuluvat Sastamalassa sijaitsevat Teknikum Oy Vammalan tehdas, Teknikum Oy Kiikan tehdas ja Teknikum Sekoitukset Oy Keravalla. Teknikumilla on myös myyntiyhtiö Saksassa, myyntiedustus Venäjällä, tuotantoyhtiö Kiinassa sekä unkarilainen tytäryhtiö nimeltään T-Plasztik. Konsernin henkilöstömäärä on noin 700 henkilöä ja sen liikevaihto n. 70 miljoonaa euroa.

Työnkuva:

Haemme työntekijöitä Teknikum konsernin tuotantoon Sastamalaan letkutuotantoon. Työ pitää sisällään erilaisten teollisuusletkujen valmistusta. Tuotantolinjat ovat pitkälle automatisoituja. Tehtävinä voi olla esimerkiksi liitäntäletkujen muotittamista ja liitäntäletkujen raakavalmistamista. Valmistusmateriaalien vaihdot ja laadunvalvonta ovat olennainen osa päivittäisiä työtehtäviä.



Odotamme sinulta:

Odotamme sinulta ainakin hieman aiempaa kokemusta tuotantotyöstä. Tärkeintä on kuitenkin hyvä asenne työtä kohtaan ja reipas työote. Tässä tehtävässä teknillinen osaaminen ja ymmärrys helpottavat työn tekemistä. Uusien asioiden nopea sisäistäminen ja oppiminen ovat tärkeitä ominaisuuksia työhön valittaville henkilöille.

Soveltuvat teknisen alan opinnot antavat hyvät lähtökohdat tehtävässä menestymiseen.

Työssä käytetään paljon kemikaaleja, joten se ei sovellu hakijalle jolla on astma tai voimakkaita allergioita. Työ letkutuotannossa on melko fyysistä, joten hyvä kunto helpottaa työn tekemistä.  


Tarjoamme sinulle:

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn menestyvässä kansainvälisessä yrityksessä. Pääset työskentelemään mukavassa ja ammattitaitoisessa porukassa. Tehtävässä menestymisen tueksi saat hyvän perehdytyksen työhön. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Hyvällä tekijällä on mahdollisuus työllistyä pitkäaikaisesti Teknikum Oy:n kirjoille.


Kiinnostuitko:      
 
Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Mikäli siis kiinnostuit paikasta, laita hakemus mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa HR Konsultti Teija Rauhala puh 040 585 1920, tai teija.rauhala@adecco.fi.


Hae työpaikkaa

Tämä työpaikkailmoitus on jo sulkeutunut