Miksi valita Sihti HR-kumppaniksi?

Lukuaika:

4 min

07.09.2022

Miksi valita Sihti HR-kumppaniksi?

07.09.2022

Rakennusalalla oikeaa osaamista ja ammattitaitoa kerryttäneitä tekijöitä voi olla haastavaa löytää, ja uuden työntekijän etsiminen ja valitseminen vaativat yritykseltä sekä aikaa että resursseja. Kun henkilöstöasioista vastaa luotettava HR-kumppani, yrityksellesi jää enemmän aikaa keskittyä olennaiseen eli yrityksesi ydinliiketoimintaan. Miksi valita juuri Sihti HR-kumppaniksi?

🔸 Valitse yrityksesi HR-kumppaniksi rakennusalan ja teollisuuden luotettava toimija

Sihdin henkilöstöratkaisut perustuvat ammattimaisuuteen, vastuullisuuteen ja laatuun. Usealla Sihdin myyntihenkilöllä ja konsultilla on työkokemusta rakennusalalta, joten ymmärrämme asiakasyritystemme tarpeita ja työtehtävien asettamia vaatimuksia – ja osaamme etsiä kuhunkin pesitin soveltuvimmat ammattilaiset.

Taustallamme on yli kymmenen vuoden osaaminen oikeiden osaajien ja rakennusalalla ja raskaan teollisuuden parissa, erityisesti huoltoseisokeissa, toimivien asiakasyritystemme tehtäviin. Erikoistuminen tiettyihin aloihin on vahvistanut ymmärrystämme näiden alojen erityispiirteistä – sekä haasteista että mahdollisuuksista.

Yksi henkilöstöpalvelualan yrityksen toimintaan liitettävistä oletuksista on se, että henkilöstöpalvelualan kautta palkattavasta määräaikaisesta työntekijästä aiheutuu yritykselle paljon kuluja. Kun valitset Sihdin yrityksesi HR-kumppaniksi, vältyt yllättäviltä ja ennakoimattomilta kuluilta – veloitamme yritykseltäsi työntekijän toteutuneet työtunnit, mutta huolehdimme muun muassa vakuutusmaksuista ja sairaslomakuluista. Näin ollen voit ennakoida tehokkaammin, kuinka paljon uuden työvoiman palkkaaminen todellisuudessa kustantaa.

🔸 Sihdin kautta osaavaa työvoimaa nopeasti

Sihdin palvelut ovat yrityksesi hyödynnettävissä koko Suomen alueella. Asiantuntevat konsulttimme ovat jatkuvasti koko valtakunnan laajuudella yhteydessä potentiaalisiin työnhakijoihin – missä tahansa yrityksesi sijaitseekaan, ammattilaisverkostoistamme saattaa löytyä yrityksellesi sopiva tekijä aloittamaan työmaalla tai huoltoseisokissa nopeallakin aikataululla.

Joustavuus on henkilöstövuokrauksen avainasia, ja vuokratyöntekijä onkin mahdollista työllistää Sihdin kautta vain muutaman päivän kiireavuksi, pidempiaikaiseen projektiin tai vakituiseen työsuhteeseen. Olemme tukenasi myös tilanteissa, joissa on hankalaa ennakoida, mikä henkilöstömäärän tarve todellisuudessa on.

On monia eri syitä, miksi yritys voi tarvita nopeastikin lisää henkilöstöä. Uusien projektien tuoma äkillinen työmäärän lisääntyminen, loma-ajat, uusien roolien kehittäminen tai vaikkapa äkilliset sairastumiset ovat muutamia esimerkkejä tilanteista, jolloin henkilöstövuokraus on yrityksen kannalta joustava ja kustannustehokas ratkaisu. 

Etenkin rakennusalalla kilpailu parhaimmista osaajista on kiivas, ja ammattilaisen löytäminen tehtävään, jossa vaaditaan tiettyä erityistaitoa, voi olla haastavaa. Sihti on asiantunteva HR-kumppani, jonka kautta yrityksesi voi hyödyntää kattavaa ja modernia digitaalista hakijamarkkinointia, jonka avulla houkuttelemme tekijöitä, joilla ei välttämättä ole aktiivinen työnhaku käynnissä. Kohdennetulla, digitaalisella hakijamarkkinoinnilla sekä tavoitetaan tehokkaasti sopivat tekijät ja samalla vahvistetaan yrityksesi työnantajamielikuvaa.

🔸 Sihdin monipuoliset henkilöstöratkaisut

Tarjoamme kattavat ja yritykseksi kannalta kustannustehokkaat rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalvelut, jotka räätälöidään joustavasti aina yrityksesi tarpeisiin. Toimimme asiakaslähtöisesti, nopeasti ja vaivattomasti koko Suomen alueella.

Se, että olemme osa maailman johtavaa henkilöstöratkaisujen tarjoajaa, Adecco Groupia, laventaa palveluitamme. Mikäli yrityksesi tarvitsee haastavassa ja aikaa vievässä toimihenkilöhaussa rekrytointiapua tai kaipaat rekrytointipäätöksellesi tukea, käänny puoleemme – suorahaku voi olla vastaus haastavissa asiantuntijarekrytoinneissa ja laadukkaista arviointimenetelmistämme saat lisävahvistusta oikean valinnan tekemiseksi.

Tiesitkö, että Sihdin kautta yrityksesi voi saada tarvittavaa osaamista myös oppisopimuksella? Rakennusalalla vaaditaan monessa tehtävässä erityisosaamista, jota työmarkkinoilla ei kuitenkaan ole riittävästi saatavilla. Oppisopimus on tällöin turvallinen ja työntekijää sitouttava vaihtoehto, jonka avulla yritys saa lisää osaavaa työvoimaa.

🔸 Välitämme työntekijöitä ja ennen kaikkea työntekijöistämme

Henkilöstövuokrauksen kautta työvoiman hankkiminen tarkoittaa sitä, että Sihti on työnantajan roolissa ja vastaa täten työnantajan vastuista. Painotamme toiminnassamme vastuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä sekä työntekijöidemme että asiakkaidemme suuntaan.

Henkilöstövuokraukseen on kytkeytynyt yhä tänäkin päivänä negatiivisia olettamuksia esimerkiksi palkkatasoon liittyen. Sihdin ehdoton lähtökohta on se, että työntekijöillemme maksetaan aina asianmukaisesti ja ajallaan vähintään vallitsevan työehtosopimuksen mukainen palkka. Lisäksi huolehdimme muun muassa vakuutusmaksuista, työvarusteiden ja pätevyyskorttien hankkimisesta sekä työterveyshuollon järjestämisestä.

🔸 Sihti panostaa työntekijöiden työturvallisuuteen

Työturvallisuus on yksi tärkeimmistä asioista työmailla. Siksi vuokratyöntekijämme saapuvat työmaille aina laadukkaat ja tehtävänmukaiset työvarusteet yllään. Vastaamme aina siitä, että työntekijöillämme on tehtävänmukaiset, kunnolliset työvarusteet ja turvalliset työkalut. Lisäksi huolehdimme siitä, että työntekijöillämme on työssä vaadittavat ja voimassa olevat pätevyyskortit. Jokainen Sihdin työntekijä perehdytetään työsuhteen alkuvaiheessa, ja mahdolliset työturvallisuusriskit käydään läpi ennakoivasti.

Kaipaatko lisätietoa Sihdin tarjoamista henkilöstöpalveluista? Ota lähimpään Sihdin toimistoon yhteyttä, jotta voimme auttaa yritystäsi!