Sihti yrityksenä

Yrityksemme

Sihti on vuonna 2009 perustettu, koko Suomen alueella palveleva vastuullinen henkilöstöpalvelualan yritys, joka on erikoistunut rakentamisen, huoltoseisokkien ja teollisuuden toimialoihin. Erikoistumalla pystymme täyttämään toimialojen vaativimmatkin erityistarpeet valtakunnallisesti.

Sihdin juuret ovat vahvasti Näsijärven rantamullassa, mutta toimimme valtakunnallisesti – vankka paikallisosaamisemme ja kattavat, alueelliset verkostomme ovat asiakasyritystemme ja työntekijöidemme hyödynnettävissä koko Suomen alueella, aina maamme eteläisiltä rantakallioilta pohjoisen tuntureille. Vuodesta 2016 lähtien Sihti on toiminut Suomessa osana Adeccoa, joka kuuluu maailman johtavaan henkilöstöratkaisuja tarjoavaan Adecco Groupiin. Ymmärrämme siis Suomen työmarkkinoita, ja taustallamme on kansainvälisen alajohtajan tuki.

Icon
9

toimipistettä palvelee sinua ympäri Suomen

Icon
14

vuoden kokemuspohja rakennusalan HR-ratkaisuista

Icon
2000

työntekijää työskentelee kauttamme päivittäin

Palvelumme yrityksille

Tavoitteenamme on yhdistää työt ja tekijät: tarjoamme työnhakijoille mielenkiintoisia työpaikkoja ja löydämme asiakasyrityksillemme heidän tarvitsemansa työntekijät. Erikoisalaamme ovat rakennusalan henkilöstövuokraus sekä rekrytoinnit ja suorahaku, mutta tarjoamme laajalle asiakaskuntaamme myös oppisopimus-, suorahaku- sekä arviointipalveluja – kaiken takana on se, että tähtäämme onnistuneisiin henkilöstöratkaisuihin laatua ja työntekijäviihtyvyyttä laiminlyömättä.  Työntekijöistä huolehtiminen, työturvallisuus, luja arvopohja ja luotettavuus muodostavat Sihdin toiminnan kivijalan.

Yhteiskuntavastuuohjelmamme

Yhdessä emoyhtiömme Adeccon kanssa toteutamme yhteiskuntavastuuohjelmia, jotka painottuvat nuorisotyöttömyyden ongelmien ratkaisemiseen, yksinäisten vanhusten auttamiseen sekä lasten ja nuorten säätiöille varojen keräämiseen.

CEO for One Month

CEO for One Month on emoyhtiömme Adeccon kansainvälinen ohjelma, jossa tarkoituksena on kannustaa nuoria hakemaan työtä ja siten vähentää nuorisotyöttömyyttä. Joka vuosi yksi nuori työnhakija pääsee Sihdin ja Adeccon kesätoimitusjohtajaksi.

Hakuaika kampanjaan on vuosittain helmi-maaliskuussa.

Win4Youth

Vuonna 2010 käynnistyneen globaaalin Win4Youth -yhteiskuntavastuuohjelman avulla keräämme varoja lasten hyvinvointia tukeville säätiöille.

Kuntoilemalla keräämme tunteja, jotka lisätään hyväntekeväisyyspottiin! Mukaan kutsumme kaikki sisäiset kollegamme, työntekijämme sekä asikkaamme.

Gubbe

Gubbe on uudenlainen ei-sairaanhoidollinen vanhuspalvelu, joka pitää ikäihmisen aktiivisena, auttaa arjen askareissa sekä samalla tuo turvaa koko perhepiirille.

Gubbe-kummitoiminnan kautta annamme vähävaraiselle vanhukselle sydänystävän työllistämme yhteistyöllämme yhden nuoren merkitykselliseen osa-aikatyöhön vuoden ajaksi.

Arvomme

Joukkuehenki

Me Sihtiläiset muodostamme joukkueen, jossa painotamme kunnioituksen, yhteistyön ja luottamuksen merkitystä.

 

Asiakaslähtöisyys

Olemme sitoutuneet rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuussuhteita asiakasyritystemme kanssa, ja tähän pyrimme räätälöityjen, asiakaskohtaisten ratkaisujen kautta sekä löytämällä juuri oikeat osaajat, jotka tukevat yrityksen kasvua ja kehitystä.

 

Vastuunkanto

Sihti on vastuuntuntoinen, reilu ja rehellinen kumppani kaikille sidosryhmille, ja nostamme tasa-arvon keskiöön.

 

Yritteliäisyys

Kannustamme toisiamme joka päivä luovien ratkaisujen kehittämiseen ja aloitteellisuuteen.

 

Intohimo

Suhtaudumme intohimoisesti työhön, jota teemme – työllämme on suuri merkitys tuhansien ihmisten elämään päivittäisellä tasolla. Sihtiläisille työ ei ole pelkkä työ, vaan se on intohimo.

 

Sihdin liiketoimintaa ohjaavat myös sille asetetut eettiset ohjeet, jossa keskeisiä tekijöitä ovat keskinäinen arvostus, koulutus ja urakehitys sekä terveellinen ja turvallinen työympäristö.

ETSITKÖ PAREMPIA TYÖPÄIVIÄ?

Sihtaamme todellisiin työelämän täysosumiin!

Liity Sihdin tiimiin!

Kurkkaa avoimet uramahdollisuudet Sihdillä
Katso sisäiset työpaikkamme

Sihti osa Adecco Groupia

Sihti osana Adeccoa Groupia

Vuodesta 2016 lähtien Sihti on toiminut osana Adecco Groupia, joka on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tarjoava yritys. Palvelemme asiakkaita ja työnhakijoita Suomessa Adecco Finland Oy:n kanssa yhteensä noin 150 asiantuntijan voimin.