Työntekijätarina: Rakennusalalta uusi ura alanvaihtajalle

Lukuaika:

4 min

15.03.2023

Työntekijätarina: Rakennusalalta uusi ura alanvaihtajalle

15.03.2023

Rakennusala on jatkuvasti kehittyvä ala, jonka tarjoamat työmahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset niin alan kokeneille konkareille kuin uusille tulevaisuuden osaajille. Oman elämäntilanteen mukaan alalla voi työskennellä kokoaikaisessa ja pitkäaikaisessa työsuhteessa tai keikkatöissä tai projektiluontoisesti. Rakennusalalla on mahdollisuuksia myös alanvaihtajille – tässä blogipostauksessa uudelle alalle loikannut Ida kertoo, millaisena hän on kokenut vuokratyön Sihdin kautta.

Sujuvan yhteistyön merkitys

Ida oli jo vuosien ajan ehtinyt haaveilla rakennusalalle siirtymistä ennen kuin hän päätti irrottautua hoitoalan hommista ja hypätä uudelle alalle. Sihdille työhakemuksen lähettäminen kannatti, sillä yhteydenotto Sihdiltä tuli jo samana päivänä ja pian Idalle jo tarjottiin vuokratyötä.

Ida on sittemmin ehtinyt jo nähdä monenlaista työmaata, ja nyt hän työskentelee Sihdin asiakasyrityksen vakituisena työntekijänä. Sihdillä myyntipäällikkönä työskentelevä Tapio Korhonen kertoo, että Ida vakuutti korkealla motivaatiollaan, työmoraalillaan ja määrätietoisuudellaan jo heti yhteistyön alkuhetkistä lähtien. ”Idan motivaatio paistoi joka asiasta läpi. Ida teki työntekijänämme kaikki tehtävät todella tunnollisesti ja sai jatkuvasti hyvää palautetta asiakasyritystemme suunnalta, ja hänen kehityskaarensa Sihdin työntekijänä oli huikea. Hän haastoi meidät Sihtiläisetkin tekemään parhaan suorituksemme ja löytämään hänelle mielekkäitä töitä, mutta vastapalveluksena hän oli parhaimpia työntekijöitämme”, Tapio kehaisee.

Quote icon

Sihti on tasapuolisesti työvoiman tilaajan ja myös työntekijän asialla, jotta molemmat ovat mahdollisimman tyytyväisiä.

Ida kokee, että Sihti oli työnantajana reilu. Hän arvosti erityisesti sitä, että Sihdillä on tahtotilana löytää pitkäaikaisia työpaikkoja työntekijöille. Sihdillä otetaan huomioon työntekijän toiveet ja varmistetaan, että mielekästä työtä löytyy. ”Sihti on tasapuolisesti työvoiman tilaajan ja myös työntekijän asialla, jotta molemmat ovat mahdollisimman tyytyväisiä”, Ida kuvailee.

Yhteistyö on siis sujunut molemmin puolin mainiosti. Erityisesti Ida arvostaa, että häneen otettiin yhteyttä aina, kun hän lähti uudelle työmaalle. ”Yhteyshenkilön kanssa yhteistyö oli mielekästä. Tapio otti aina yhteyttä kyselläkseen, miten menee”, Ida kertoo ja jatkaa: ”Sihdillä ei koskaan unohdettu kertoa, kun olin saanut hyvää palautetta”.  

Naisena raksalla

Mutta millaista on työskennellä raksalla naisena? Ida oikoo ennakkoluuloja siitä, että nainen ei pärjäisi alalla yhtä hyvin kuin miehet – kaiken kaikkiaan Idan mukaan raksalla on hyvä ja toimiva työkulttuuri, eikä hän kokenut suurempia yllätyksiä alanvaihdoksen myötä. Rakennusala on kehittynyt viime vuosina, mutta esimerkiksi maansiirtopuolella on vielä työstettävää tasapuolisuuden kehittämisessä.

Naisena voi joutua joissain paikoissa todistamaan omaa osaamistaan ja pitämään huolen siitä, että esimerkiksi palkkataso perustuu työtehtävien haastavuuteen ja osaamiseen, ei sukupuoleen – blogitekstissämme kerromme, että miehet tienaavat rakennusalalla keskimäärin 24 % parempaa palkkaa naisiin verrattuna. Sihdillä ei Idan kertoman mukaan palkasta ei ole tarvinnut tinkiä – Sihdillä luotettava palkanmaksu ja laadukkaat työvarusteet ovat itsestään selviä perusasioita.

Tulevaisuuden suhteen Ida pitää avoimen mielen. Hänen polkunsa on ollut tähän mennessä poikkeuksellinen ja monipuolinen, ja hän on päässyt kokeilemaan eri tehtäviä uudella alalla. Ehkäpä Idan työura jatkuu johtamisen ja kehittämisen puolella, toisaalta hän nauttii myös fyysisen työn tekemisestä. Ida ei poissulje mahdollisuutta, että hän voisi joskus palata Sihdin kirjoille uudemmankin kerran.

Sihti työnantajana

Työnantajayrityksenä me välitämme työntekijöistämme ja tuemme jokaista Sihtiläistä työsuhteen elinkaaren eri vaiheissa. Työntekijöillämme on oma nimetty Sihdin yhteyshenkilö, johon voi ottaa yhteyttä missä tahansa työsuhteeseen liittyvässä kysymyksessä.

Sihti on vastuullinen työnantaja, joka huolehtii siitä, että työntekijöillä on varmasti työsuhteisiin liittyvät asiat kunnossa aina työturvallisista varusteista oikeudenmukaiseen palkkaukseen ja pekkaspäivien pitämisestä työterveyshuoltoon. Noudatamme voimassa olevia yleisiä lakeja, asetuksia ja asiakasyrityksen alaa koskevaa työehtosopimusta sekä työsopimuslakia, työaikalakia ja vuosilomalakia.

Onko sinulla alanvaihto tai uusi työ mielessä? Kauttamme löydät niin määräaikaisia kuin vakituisia työtehtäviä valtakunnallisesti – Sihdin toiminta-alue ulottuu Suomen eteläisistä osista aina pohjoisen tuntureille. Oletko jo käynyt selaamassa avoimet työpaikkamme? Jos et löydä sinulle sopivaa työtehtävää, lähetä meille avoin hakemuksesi!