Rakennusapulainen

Jyväskylä, Laukaa, Muurame

Kokoaikainen

Hakuaika päättyy 09.10.2023

Hae työpaikkaa

Haemme Jyväskylän alueella toimiville asiakkaillemme RAKENNUSAPULAISIA !

Rakennustyömaan avustavia tehtäviä voivat olla esimerkiksi kantaminen, siivoaminen, raivaaminen, suojausten laittaminen ja ammattilaisten apuna toimiminen.

Rakennusapulaisen töiden aloittaminen ei vaadi muuta kuin voimassa olevan työturvallisuuskortin ja halun tehdä töitä. Aiempi työkokemus rakennusalalta tai alan koulutus on plussaa, mutta uskomme töiden opettavan. Oma auto katsotaan eduksi, sillä se helpottaa työmaille kulkemista.

Töitä on tarjolla uudis- ja saneerauskohteissa, ja työtä tehdään arkisin klo 7-15.30. Meiltä saat tarvittavat työvaatteet ja varusteet.

Laita rohkeasti hakemusta tulemaan. Voit myös soittaa ja varata haastatteluajan. Tapio 050 4444426

Sihdin kanssa kohti parempia työpäiviä! Tarjoamme työnhakijoille mielenkiintoisia, palkitsevia tehtäviä ja päivittäin työllistämmekin tuhansia tekijöitä ympäri Suomen. Sihdin kautta sinun on mahdollista työllistyä monipuolisesti erilaisiin työtehtäviin aina osa-aikaisista kokoaikaisiin töihin, rakennusalalta teollisuuteen ja kaivoksista talouden alalle. Yhteiset arvot, reilut pelisäännöt sekä työntekijöistämme ja työturvallisuudesta huolehtiminen ovat meille ykkösasioita- intohimomme on auttaa sinua löytämään juuri se oikea työ.

Lisätiedot:

Hakuaika päättyy 09.10.2023
Julkaistu 09.09.2023
Sijainti Jyväskylä, Laukaa, Muurame
Tyyppi Vuokratyö
Toimiala Rakennus
Yritys Rekrytointipalvelu Sihti Oy
Hae työpaikkaa
Tapio Korhonen image
Tapio Korhonen
tapio.korhonen@sihti.fi
Jaa työpaikka
Tulosta