Rekrytointipalvelu Sihti Oy (fi)

Tilaa uutiskirje!

Yhteistyöllä tuloksia Kajaanissa

Sihdin markkinointitiimi vieraili heinäkuun alkupuolella Kainuun maakunnassa Kajaanin toimistolla, jossa paikallisen Sihdin toimiston väellä on todellinen työntekemisen meininki. Toimintaa seuratessa oli hienoa huomata, kuinka koko toimiston porukka puhaltaa yhteen hiileen yhteistyön ollessa saumatonta. Toimistolla porisee aina pannu kuumana ja ovesta sisään uskaltautuville on tarjolla kahvikupin lisäksi lämminhenkinen ja kuunteleva vastaanotto.

Nykyisin projektipäällikkönä toimivalla Petri Tikkasella ja Pohjois-Suomen aluepäällikkö Antti Pääkkösellä on alalta pitkä yhteinen työhistoria jo ennen Sihtiin tuloa. Sihtiin he tulivat vuonna 2013, heidän perustaessa Sihdin toimipisteen Kajaaniin. Toimisto on perustamisesta alkaen sijainnut nykyisissä toimitiloissaan Välikadulla, aivan Kajaanin keskustassa. Sihdin kasvuvauhti on alusta asti ollut alueella huimaavaa liikevaihdon miltei kaksinkertaistuessa vuosittain. Nykyään yksikön vetäjänä toimii Tommi Salohalme.

Vahvuutena luotettava ja nopea palvelu

Petri ja Tommi mainitsevat toiminnan vahvuuksiksi ehdottomasti Sihdin jo tavaramerkiksi muodostuneen luotettavan ja rennon palvelun. Vaikka Sihti onkin osa globaalisti merkittävää Adecco Groupia, ei paikallisuutta ja henkilökohtaista palvelua ole missään vaiheessa unohdettu. Petri ja Tommi nostavat esille myös laajat verkostonsa alueella sekä paikallistuntemuksensa, jota asiakkaat osaavat todella arvostaa. Toimistolla on todellinen ymmärrys alueen sekä sen asiakkaiden vaatimuksista ja isosta paletista huolimatta jokainen asiakkuus tunnetaan hyvin. Alueella on päästy myös konkreettisesti hyödyntämään Adeccon kansainvälisiä verkostoja, sillä esimerkiksi puolalaisia työntekijöitä on saatu työllistettyä alueen yrityksiin työtehtäviin, joissa suomalaisista tekijöistä on pulaa.

Kajaanin alueella Sihti toimii usealla eri toimialalla. Eniten tekijöitä on kunnallisella puolella ja teollisuuden, kaivosalan sekä rakennustyömaiden parissa. Koska asiakkaat arvostavat toiminnassa nopeutta, on tiimin oltava kaiken aikaa ajan tasalla, jopa askeleen edellä. Toimistolla onkin yhteensä kuusi henkilöä huolehtimassa alueen rekrytoinneista ja yli kahden sadan vuokratyöntekijän pyörittämisestä. Vuokratyöntekijät arvostavat Sihdin luotettavaa toimintaa ja toimiston väki on aidon kiinnostunut jokaisesta työntekijästään.

Yhteistyöllä tuloksia

Kysyttäessä Tommilta, mikä on hänen johtoajatuksensa yksikön vetämisessä, tulee häneltä vastaus sen enempää empimättä: ”Kaikki lähtee siitä, että työt tehdään yhdessä tiiminä, mutta tehtäviä jaetaan henkilöiden kesken. Jokaisella tulee olla oma vastuualueensa, mutta samalla tulee säilyttää ymmärrys kokonaiskuvasta. Ennen kaikkea koko porukalla tulee olla kuitenkin mukavaa töissä”.

Vierailun jälkeen on helppo yhtyä tähän ajatukseen. Tiimi toimii mukavasti yhteen, joka näkyy kiitettävänä tuloksena ja hyvänä palveluna niin asiakkaiden kuin työnhakijoiden suuntaan.

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Google+